torstai 15. maaliskuuta 2012

Osmo 15 vk

Viikko ollaan taas kiidetty eteenpäin. Lumet alkaa jo sulaa teiltä pois, ihanaa kävellä hiekkaisella asfaltilla, tosin Valtsu etsii edelleen itsellensä ne jäiset kohdat. Osmo on taas viikon vanhempi, tällä kertaa 15 vk eli 3½kk vanha. Kahden viikon päästä on toiset rokotukset ja sitten pennun uskaltaa jo ottaa mukaan vähän koiravilkkaampiin paikkoihin.

15 vk, säkä 42cm, paino 10,4kg

Mitään sen enempää ei olla Osmon kanssa nyt treenailtu, silloin tällöin perusasentoa ja kosketusalustaa, enimmäkseen lenkillä ohituksia. Aikamoinen kyylä tämä on joten oikein hyvä saada pois koulutettua jo tässä vaiheessa.

-------------------

Sunnuntaina käytiin kaikkien koirien voimin Keinukalliolla lenkillä. Sain vihdoinkin otettua kuvan, missä on kaikki koirat poseeraamassa. Osmokin pysyy jo hetken käskystä paikallaan, ja kokoajan helpottuu.


5 kommenttia: