keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Osmo 19 vk ja uintia

Osmo 19vk, säkä 47cm, paino 12kg
Osmo alkaa jo olla iso pentu. Onneksi se vielä kuitenkin on pentu, aika on mennyt niin nopeasti, että kohta mulla ei enää olekaan pikkupentu vaan "oikea koira". Kovasti jätkä oppii uusia asioita, uusia temppuja opetellaan lähes päivittäin mutta kaipaisin silti jotain tokokurssin tyyppistä. HSKH'n tokokurssille ilmottauduttiin ja toivottavasti päästään kurssille. Kurssi alkaa toukokuun alkupäässä.

Osmon kanssa ollaan käyty kavereiden kanssa lenkkeilemässä. Petsieläisten tokotreeneissä käytiin häiriköimässä ja pitkiä metsälenkkejä ollaan tehty ahkerasti. Osmo on niin kiva pitää vapaana metsässä kun jätkä käy vähän väliä tsekkaamassa lauman.

Olavin ja Osmon kanssa käytiin lauantaina (7.4.) uimassa Hyvinkään koirauimalassa. Altaan täytti kolme labradoria, Olavi, Quattro ja Una, ja väärän rotuisena myös Osmo. Labbiksille allas oli vanha tuttu mutta Osmolle laitettiin liivit päälle. Aluksi uinti oli räpiköimistä mutta jo muutaman uintikerran jälkeen se jo uskalsi uida altaan reunasta keskemmällekin. Voin kyllä tässä vaiheessa niin kiittää kasvattajaa super upeasta pennusta!



 Kuvista kiitos Wilkulle!


1 kommentti: