Hypyssä edelleen ongelmana istuminen. Alon seisominen jäi sille niin vahvaksi, että istuminen on sille vaikeeta. Kyllä se sieltä pikkuhiljaa tulee, väännetään vaikka rautalangasta.
Kiitos Wilkulle kuvaamisesta.
Sunnuntaina vietettiin päivä Vihdissä Labbiskerhon tokokokeessa. Ajatuksena oli mahdollisesti kysellä peruutuspaikkoja mutta ei ollut fiilis kisata, joten oltiin vaan turisteja. Treenattiin kuitenkin vähän siinä sivussa - luoksetulon stoppeja sekä liikkeestä seisomista.
Sunnuntaina illalla käytiin Osmon kanssa vuokkosilla vapaatreenaamassa. Rata näytti tältä:
Kerrattiin ensin kepit, mitkä menikin kerralla hyvin. Testattiin sen jälkeen sylkkäriseiska, mikä myöskin sujui oikein hyvin. Kokeiltiin koko rataa ja ensimmäinen ongelma tulikin yllärinä jo esteeltä 2 esteelle 3. Olin kuvitellut Osmon irtoavan toiseenkin putkeen mutta eipä me tollasia olla aiemmin edes tehty. Seuraava ongelma oli kovemmasta vauhdista kepeille putken ja hypyn kautta ja Osmo oli kun ei koskaan olis kepeistä kuullukaan.
Hinkattiin siinä aika keppejä vauhdista ja saatiin ne lopulta toimimaan. Loppu olikin iisibiisi ja loppusuoran irtoamista helpotin jättämällä lelun esteen 11 taakse.
Pitäsköhä meiänki joskus tota tokoa treenata... Kiva pitkästä aikaa kuulla teiän agikuulumisia :) siitä on kauan ku ollaan viimeks yhessä treenattu!
VastaaPoista