Wääk! Ensimmäiset treenit Juuson ryhmässä ja eipä meitä kylmäksi jätetty. Radan näette yllä ja ei se kyllä ihan helpolta näytä. Voisin jopa sanoa, että oli meidän treenimäärään nähden hiukan liian haastava. Flunssan takia jätin oman lämmittelyn aika minimaaliseksi ja se kostautui omien raajojen liikuttelussa - en meinannut ehtiä minnekään! Osmo sai jopa kaksi lämppälenkkiä, kun pääsi kaverin kanssa ensin ja sitten mun kanssa.
Ensimmäinen pulma oli kakkoshypyn takaakierrossa, takaakierto on ollut Osmolle vahva pitkään mutta tänään ei ottanut onnistuakseen. Kakkos ja kolmosesteen välissä oleva kasihyppy oli myös vaikeasti Osmon linjalla ja kun itse yritin kimmota kolmosesteelle valssaamaan luki Osmo kasihypyn siihen väliin. Takaaleikkaus vitoshypylle oli Osmolle aluksi jännä juttu eikä se meinannut irrota. Myös sylkkäri osoittautui vaikeaksi, tosin viimeksi tehtiin sitä niinkin kauan sitten kuin hskh'n agilityleirillä elokuussa.
Loppuun asti ei päästy mutta saatiin kaikki aloitetut kohdat päätettyä onnistuneeseen suoritukseen. Säilyttäen todellisuuden videossa en poistanut pilalle menneitä otoksia - niistäkin oppii paljon! Paras kohta on ehdottomasti se, kun törmään esteeseen ja kaadan sen siivekkeineen! Olin jo ehtinyt ennustaa sitä rataantutustumisessa ;)

Ei kyllä tosiaan kovin helppo rata... Tosi hauskaa kun tekin taas treenaatte agia!
VastaaPoista