Vinnie ei ensin huomannut lampaita, vaan se söi kakkaa antaumuksella. Hetken pyörittyään aitauksessa se kuitenkin tajusi lampaat ja kiinnostui niistä. Sillä oli pientä taipumusta päästä pysäyttämään lauma mutta eihän noin pienestä pennusta mitään paimennusta vielä voi odottaa.
Tänään osallistuttiin Osmon kanssa jäljen peruskokeeseen. Aamulla olin toivoa täynnä kun lämpömittari näytti kymmentä astetta ja pilvet peittivät taivaan. Aamupäivällä kuitenkin pilvet lähtivät ja lämpötila nousi kahteenkymmeneen asteeseen.
Koe pidettiin Tammisaaressa ja se oli meidän oman yhdistyksen järjestämä. Meidän vuoro oli arvonnan tuloksena kolmas, joten jouduttiin odottamaan omaa vuoroa noin tunti. Hallinta ja luoksepäästävyys menivät hyvin, rivissä ei ollut rähjääviä tai haukkuvia koiria provosoimassa Osmoa, joten Osmokin pysyi hiljaa. Luoksepäästävyydessä Osmo ei juurikaan kiinnostunut testaajasta mutta eipähän ainakaan mutristanut huuliaan.
Jäljelle lähdettiin puoliltapäivin. Janalla kuljettiin ensin päästä päähän, Osmolla oli ainakin yhdessä kohtaa joku ajatus, mutta se ei lähtenyt jatkamaan, joten käveltiin koko jana. Takaisintulomatkalla Osmo selvästi reagoi yhdessä kohtaa ja lähti jäljelle, siitä saatiin myös lupa jatkaa.
Ensimmäinen esine löytyi suhtkoht helposti, sen jälkeen tehtiin yksi ylimääräinen kaarros mutta palattiin takaisin edellisen esineen kohdalle hukkumisen jälkeen. Toinen esine löytyi myös suhteellisen helposti mutta sen jälkeen vaikeukset alkoivat. Osmo sai ilmavainun jostain ja osittain jäljesti, osittain meni ilmavainulla. En ollut varma oliko sillä haju viimeisestä, isoimmasta esineestä vai oliko kyseessä joku muu. Päätin kuitenkin lähteä seuraamaan, sillä Osmo meni tosi määrätietoisesti ja lujaa!
Jossain kohtaa kuitenkin annoin periksi ja ihmettelin vaihtunutta jäljestämistyyliä. Jäljen oli pakko olla jonkun muun tai eläimen. Palattiin takaisin siihen, mistä Osmo sai ilmavainun ja jonkin ajan pyörimisen jälkeen Osmo löysi kolmannen esineen - tiesin siis, että ollaan jäljen päällä. Osmo oli ihan läkähdyksissä jo tässä vaiheessa ja lähinnä vain etsi vettä. Tsemppasin sitä kuitenkin jatkamaan vielä ja löydettiin lopulta viimeinenkin esine.
Kaikki neljä esinettä siis löytyivät mutta eivät helposti. Aikaa meni hieman enemmän, kuin mitä pitäisi mutta testaaja päätti, että suoritus oli hyväksytty. Olosuhteet olivat haastavat, sillä metsä oli äärimmäisen kuiva. Muut 3 koirakkoa oli kaikki hylätty. Aikamoinen työvoitto siis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti